Norppien pelastaminen on elämäntyö

Ystävykset, tutkija Mervi Kunnasranta ja kirjailija-luontokuvaaja Juha ”Norppa” Taskinen ovat tehneet valtavan elämäntyön saimaannorppien pelastamiseksi sukupuutolta. Syksyllä näiltä maatilojen kasvateilta valmistuu kaikista maailman makean veden hylkeistä kertova kansainvälinen dokumentti ”Järvihylkeiden jäljillä – Land Locked Seals ”.

 

Apukinoskuutti ja Lilja-emo – kuva: Juha Taskinen

Apukinoskuutti ja Lilja-emo.

Kaikki alkoi kesäkuun 17. vuonna 1979 tarkalleen kello 16.05, kun armeijasta juuri palannut Juha Taskinen näki ensimmäisen saimaannorppansa Haukivedellä lähellä kotiaan. Ensimmäiselle näkemälleen norpalle Juha antoi nimeksi Saima.

Tuosta hetkestä alkaen Juhasta tuli eräänlainen norppalähettiläs, joka tunsi nimeltä norppansa ja puhui kaikkialla niiden puolesta. Sanoille antoi vakuuttavuutta sydämellinen savolainen murre, joka ei voi olla edelleenkään tempaamatta kuulijaa mukaansa.

Maanviljelijästä kirjailija

Tuo maaginen hetki 37 vuotta sitten määritti maanviljelijäperheestä kotoisin olevan Juhan tien myös kansainväliseksi tunnetuksi luonnonsuojelijaksi, luontokuvaajaksi ja –kirjailijaksi. Uravalinta ei ollut mikään itsestäänselvyys, sillä heikko pärjääminen matematiikassa esti tuolloin jatko-opinnot, vaikka koulu sujui muuten hyvin.

Niinpä kirjallisesti lahjakasta Juhaa ei päästetty edes oppikouluun, vaan hän jäi pitämään yllä vanhempiensa lypsykarjatilaa Haukiniemellä.

Koloveden kansallispuistoa – kuva: Juha Taskinen

Koloveden kansallispuistoa

Nyt Juha Taskinen on tähän asti ollut tekemässä yhteensä 42 eri TV-dokumenttia, lukuisia TV-sarjoja, julkaissut neljä omaa kirjaa ja ollut mukana kuudessa yhteiskirjassa kirjoittajana. Hän oli mukana kuvaamassa myös nyt elokuvasaleja kiertävää Järven tarinaa.

Palkintoja on ropissut tiuhaan tahtiin, esimerkiksi kaksi valtion tiedonjulkistamispalkintoa sekä WWF:n ja luonnonsuojeluliiton tunnustuksia.

Ei olekaan liioiteltua sanoa, että saimaannorpan suojelu on pitkälti määrittänyt Juhan koko aikuiselämää. Norpan suojelu Saimaalla ei aina ole ollut suinkaan helppoa, mutta nyt voidaan sanoa, että se on kannattanut. Vaikka norppa on Saimaalla yhä äärimmäisen uhanalainen eläinlaji, niin nyt ainakin tiedetään, miten sen voisi pelastaa sukupuutolta. Juha Taskisella on ollut keskeinen rooli norppien tekemisessä ihmisille tunnetuksi ja tutkijoilla suojelukeinojen selvittämisessä.

Tutkija ja sen ”veli”

Saimaannorppia ei olut juurikaan ennen valokuvattu ja Juha Taskisen norppakuvien kautta hänet pyydettiin mukaan suojelukeinoja 1980-luvun alussa etsineeseen saimaanhyljetyöryhmään. Vähitellen suojelutyötä saatiin vetämään Metsänhallituksen luontopalvelut ja myös Itä-Suomen yliopiston hyljetutkijat. Yliopiston norppatutkijoista ensimmäisiä oli Nurmeksesta. Pielisen rannoilta kotoisin oleva Mervi Kunnasranta. Kunnasrannan silloinen pomo, professori Heikki Hyvärinen johdatti hänet aiheeseen.

Juhan ja Mervin tiet kohtaisivat Saimaan Haukivedellä 23 vuotta sitten. Siitä hetkestä lähtien he ovat olleet liki erottamattomia ystäviä keskenään. Molemmilla on oma luonteensa ja roolinsa saimaannorpan suojelussa.

Juha Taskinen on työssään tunteikas ja intohimoinen ja vaipuu välillä masennukseenkin huolestuessaan saimaannorpan ja koko Saimaan tulevaisuudesta ihmisten aiheuttamien paineiden alla. Luonnonsuojelija-luontokuvaaja-maaseudun asukas ei ole vielä nyky-Suomessakaan kaikkien hyväksymä yhdistelmä.

”Norppatutkijat, minä itse ja myös lapseni ovat joutuneet erilaisen painostuksen ja jopa uhkailujen alle. Kuraa ja vähättelyä on tullut paljon”.

Kunnasranta on tutkijana tarkka

Mervi Kunnasrannasta tuli puolestaan hyljetutkija sattuman kautta, kun hän haki graduaihetta biologian opinnoissaan. Saimaannorppa vei maatalon tyttären mukanaan. Hänestä tuli tutkija, joka on äärimmäisen tarkkaa tieteellisestä näkökulmasta ja asioiden esittämisestä.

Kunnasranta eteni urallaan vähitellen tohtoriksi. Hän on perehtynyt myös Itämeren hylkeisiin ja ollut pari vuotta rankoissa kenttäoloissa Alaskan arktisilla hyljevesilläkin Itämeren ja Saimaan lisäksi.

”Lähdin, jotta näkisin ja oppisin, mistä hylkeet ovat oikeasti peräisin. Merinisäkäs kuuluu suolaiseen veteen ja kaikki maailman jäljellä olevat makean veden hylkeet ovat alun perin olleet merihylkeitä. Opin Alaskassa paljon”.

Talkooväki kokoaa norpan apukinosta Pihlajavedellä. kuva Juha Taskinen

Talkooväki kokoaa norpan apukinosta Pihlajavedellä.

Itä-Suomen yliopistosta (UEF) on tullut Kunnasrannan johdolla Suomen johtava hylkeiden tutkimuskeskus. Saimaannorppiin liittyviä väitöskirjoja on tehty yliopistossa jo puolenkymmentä. Viime vuoden lopulla Mervi Kunnasranta nimitettiin suojelubiologian dosentiksi.

Mervi Kunnasrannan mukaan monet ulkomaiset tutkijat näkevät Saimaan tyypillisesti pienenä ja erityisenä alueena, jota tulisi ehdottomasti suojella esimerkiksi verkkokalastukselta norpan ainutlaatuisuuden takia.

”Heille ei aina avaudu, ettei suojelua voi Suomessa toteuttaa niin suoraviivaisesti vaan kompromisseja tehden. Saimaannorppa on poliittinen eläin ja siihen liittyvät päätökset eivät ole yksinkertaisia”.

Mullistavia tutkimusmenetelmiä

Mervi Kunnasranta ja Juha Taskinen täydentävät mainiosti toisiaan. Toinen ideoi ja tutkii, toinen kuvaa ja tekee lajia tunnetuksi jokamiehille ja -naisille.

Saimannorppatutkimus on saanut työssään myös maailmanlaajuista huomiota tutkijoiden ideoidessa ja kehitellessä monia uhanalaisten norppien elämää selittäneitä ja helpottaneita ratkaisuja.

Tällaisia ovat mm. norppien istukoiden DNA-tutkimukset (ns. istukkasukellukset), erinomaisesti onnistuneet norppien keväiset apukinokset sekä norppien radiolähetinseuranta, joka on paljastunut saimaannorppien laajan liikkuvuuden – ja samalla haavoittuvuuden.

Vaikka norppien radiolähettimiä on joskus arvosteltu niiden lisäämän verkkokuolemisvaaran takia, on niistä aiheutunut haitta ollut kuitenkin pieni saatuihin tutkimustuloksiin verrattuna. Norppien ja niiden kuuttien elämästä, elintavoista ja suojeluvaatimuksista ei tiedettäisi nykyisin läheskään kaikkia ilman radiolähettimien avulla saatuja tietoja.

”Kun aiemmin arveltiin norppien elinpiirin olevan melko suppea, radiolähetinseuranta paljasti niiden todellisuudessa uivan paljon pidemmälle. Kuutit vaelsivat jopa 15 kilometriä päivässä ja aikuiset norpat liikkuivat karvanvaihtopaikoiltaan jopa 60 kilometrin päähän ja takaisin”.

Radiolähetinseuranta on nyt joka tapauksessa vaihtumassa norppien valokuviin perustuvaan ID-tietokantaan, jossa on jo noin 200 eri norppayksilön tunnistuskuvat. Tämä on mahdollista, sillä jokaisen saimaannorpan turkin kiehkurat ovat erilaisia ja tunnistettavissa.

Viimeisiä tutkimusaiheita ovat olleet saimaanhylkeiden tekopesät, joiden rakentaminen voi olla tulevaisuutta ilmastomuutoksen edetessä.

”Tutkimus on viime aikoina ollut entistä soveltavampaa ja keskeisimpiin kysymyksiin puuttumista”, Kunnasranta sanoo.

Juha Taskinen puolestaan muistuttaa, että vielä 1980-lvulla Saimaata uhkasi säännöstely. Osin Taskisen ottamien valokuvien ansiosta silloisia säännöstelykäytäntöjä muutettiin norpille edellisemmiksi. Kuvissa näkyi romahtaneen rantajään alle murskaantuneita kuutteja.

Kuutit kuolevat verkkoihin

Verkkoon tukehtunut kuutti – kuva: Juha Taskinen

Verkkoon tukehtunut kuutti.

Tämä kaikki on vaatinut pitkän tien. Kun saimaannorppien aktiivinen suojelu aloitettiin, arvioitiin niitä olevan Saimaalla jäljellä enää reilut sata yksilöä. Norppia olivat kurittaneet niin ympäristömyrkyt, kalastusverkot kuin suoranainen vainokin.

Norppia on arvioitu ollen Saimassa vielä 5000 vuotta sitten noin 2000-6000 yksilöä, joten romahdus on ollut liki täydellinen. Samalla norpan elinalueet olivat kutistuneet koko Saimaan alueelta vain pienelle Keski-Saimaan alueelle lähinnä Savonlinnan ympäristön vesille.

Nyt norpat ovat levittäytymässä hiljalleen takaisin sekä eteläiselle että pohjoiselle Saimaalle. Tahti vain on tuskastuttavan hidas. Vaikka norppakuutteja syntyy nykyisin jo 50–70 vuodessa. On kokonaiskanta vasta noin 320 eläintä. Näistä lisääntymiskykyisiä on vain 135–190 eläintä.

Johonkin syntyvät kuutit ja vanhemmatkin norpat siis yhä katoavat. Juha Taskinen arvelee pääsyyksi harrastajakalastajien aiheuttamaa verkkokuolleisuutta. Jäljellä olevat muutamat ammattikalastajat kalastavat lähinnä troolilla ja päältä avoimilla rysillä, eivätkä ne uhkaa norppia verkkojen lailla.

Uusi, tämän vuoden huhtikuussa alkava 5-vuotiskausi vie norpansuojelua sekä huonompaan että parempaan huonompaan suuntaan, Taskinen sanoo. Uudessa asetuksessa poistetaan ns. Anttilan aukot eli norpan elinalueiden keskelle jääneet vapaat verkkoalueet.

Toisaalta verkkorajoituksia ei pidennetty heinäkuun loppuun

Verkkoon tukehtunut naaras Puruvedellä – kuva: Juha Taskinen

Verkkoon tukehtunut naaras Puruvedellä.

”Vaikka tutkijat, asetetun työryhmän enemmistö ja asukkaiden mielipidetiedusteluiden tulokset olivat yksimielisiä verkkokalastusrajoitusten pidentämisestä heinäkuun loppuun, ei ympäristö- ja maatalousministeri Kimmo Tiilikainen tähän suostunut. Päinvastoin hyväksytyksi tuli nyt myös muikkuverkoilla pyynti rajoitusaikaan, vaikka tilastojen mukaan muikkuverkkoihin on kuollut aiemmin jopa 100-kiloinen naarasnorppa”.

”Esimerkiksi kevään 2014 viidestä seurantakuutista kaksi kuoli verkkoihin, Taskinen sanoo.

Verkkorajoitusalueet käsittävät nyt 40 prosenttia Saimaan pinta-alasta 2,5 kuukauden ajan. Näistä rajoituksista maksetaan osakaskunnille eli vesialueiden omistajille vuodessa 350 000 euroa korvauksia.

”Surua riittää, kun kymmenet tutut kuutit ja aikuiset hylkeet on tapettu verkoilla. Kun löytää tutun yksilön verkosta, niin kyllä siinä mieli murtuu, Juha Taskinen sanoo.

Vesialueet omistaa muutama sata osakaskuntaa, jotka ovat vanhojen verkkomiesten hallinnassa. Näiden on usein vaikea muuttaa tapojaan periaatteesta korvauksista ja perusteluista huolimatta.

Huoli norppien ja koko Saimaan tulevaisuudesta jäytää miestä alati.

Istukkasukelluksen surullinen löytö – kuva: Mia Valtonen

Istukkasukelluksen surullinen löytö. Kuva: Mia Valtonen

”Erityisen surulliseksi tekee Saimaan luonnontilan muutoksen näkeminen. Huviloita rakennetaan kuuttien syntymäsaariin, vaikka sen pitäisi olla kiellettyä. Huviloille myös muutetaan asuman ympärivuotisesti ja pian kunnat päättävät rakennusten poikkeusluvistakin. Saimaan saaret ja niemet rakennetaan seuraavien 20 vuoden aikana”, Juha Taskinen ennustaa ja painuu laskemaan tänä vuonna syntyneitä kuutteja.

Lajinsa viimeiset

Juha Taskisen ja Mervi Kunnasrannan yhteistyö maailman kaikkien makean veden hylkeiden kartoittamiseksi ja kuvaamiseksi yhteen dokumenttiin on tätä juttua tehtäessä loppusuoralla.

Kaksikko on kiertänyt Saimaan, Laatokan, Baikalin, Alaskan ja Kanadan hyljevesiä jo usean vuoden ajan. Lopulta he saivat kaikki hylkeet kameran tähtäimeen varsin jännittävienkin vaiheiden jälkeen. Nyt valtavasti työtä ja osaamista vaatinut dokumentti on enää loppuhiontaa vailla.

Aina työ ei ollut helppoa, sillä myös Alaskassa ja Kanadassa jäljellä olevien makean veden hylkeiden kanta on äärimmäisen pieni. Esimerkiksi Seal Lakesin järvialueella Kanadassa arvioidaan paikallista kirjohylkeen alalajia olevan jäljellä enää satakunta yksilöä.

Ihminen työntyy siis kaikkialle, sillä Seal Lakesin alueelle päästääkseen kuvauskaksikon on pitänyt lentää tuhansia kilometrejä, ensin reittikoneilla ja sitten helikopterilla yli asumattomien ja paljolti vielä koskemattomien erämaiden.

Alaskan sisämaan hylkeitä uhkaa puolestaan niin metsästys kuin kaivosteollisuuskin.

Ihmisen aiheuttamia ongelmia norppien kannalta löytyy siis kaikkialta. Sisävesiin loukkuun jääneet entiset merihylkeet ovat häiriöille ja sukupuutolle erityisen alttiita.

Laatokalla norpat voivat sijaan ”paksusti”. Niitä mulisee järvessä peräti noin 5000 yksilöä. Parhaiten hylkeitä voi nähdä Valamon luostarin lähivesillä. Hylkeet myös pitävät paljon suurempaa ääntä kuin Saimaan lajitoverinsa. Liekö syynä sitten erilainen geeniperimä vai karjalainen luonne.

Laatokannorpat ovat rauhoitettuja, mutta silti niitäkin uhkaa kalastuksen lisääntyminen ja ilmastomuutos. Laatokannorppien määrä on tosin toistaiseksi paljon Saimaata turvallisemmalla tasolla.

Baikalin hylkeitä – Kuva Juha Taskinen

Baikalin hylkeitä.

Baikalilla norppia lasketaan olevan peräti 100 000 yksilöä. Siellä myös metsästetään kuutteja verkoilla pesäavannoilta turkin vuoksi noin 7000 yksilöä vuodessa.

Hylkeitä tarttuu myös laillisiin ja laittomiin kalastusverkkoihin, mutta tämäkin Venäjällä asuva laji lienee sittenkin vielä hyvässä turvassa länsimaisiin hylkeisiin verrattuna. Länsimaissa nähtyjä konflikteja Baikalilla ei ole hylkeiden suuren määrän ansiosta.

Saimaalla tavoitellaan virallisesti 400 yksilön määrää lähivuosien aikana. Tämä on kuitenkin vasta välitavoite, eikä se vielä turvaa lajin säilymistä Suomessa pidemmällä tähtäimellä.

Norppakaksikon elokuva on lajissaan ainutlaatuinen ja se saanee Yleisradion lisäksi maailmanlaajuisen levityksen. Taskinen ja Kunnasranta ovat ensimmäisinä nähneet kaikki maailman makean veden hylkeet ja toteuttaneet näin yhden unelmansa. He ovat nähneet ehkä lajiensa viimeiset.

Vastakeino tähän voi löytyä suomalaisesta, korkeatasoisesta hyljetutkimuksesta ja sen tuloksista. Hyljetutkijoiden ja -kuvaajien loputtomat reissut ja tuhannet kuvat eivät ole menneet hukkaan.

Teksti: Ismo Tuormaa, kuvat: Juha Taskinen

Teksti julkaistu Meidän Suomi -lehdessä 2016

Avara luonto: Järvihylkeiden jäljillä -dokumentti katsottavissa Yle:n Areenassa

Kommentointi on suljettu.